aamiaisen valmistus

pese ja  kuori kurkut/ tomaatit laitanne viipaleiksi 

                                                              paista pekonit        
tässä  osa valmiita
 
paista kanan munat 1-2
 
                                                                   paahda leipä ja laita se kolmioksi



 
aamiainen on valmis

 
 
Mustikkamannapuuro 
 
    

2 dl pakastemustikoita 

1 1⁄2 rkl hunajaa   

4 dl Arla Vanhanajan luomutäysmaitoa 

3⁄4 dl mannasuurimoita 

1 1⁄2 tl kardemummaa 

ripausta suolaa 

Ohjeet 

Sekoita 1 dl mustikoita ja hunaja kulhossa. Lämmitä seosta noin minuutin ajan sulatusteholla mikroaaltouunissa. Kiehauta maito kattilassa. Sekoita keskenään mannasuurimot, kardemumma ja suola. Kuumenna koko ajan sekoittaen noin 3 minuutin ajan. Sekoita joukkoon loput mustikat. Tarjoile mannapuuro hunajamustikoiden ja maidon kera.

juomaksi  maitoa  


oli tosi hyvää    


Valmistusaineet 

8 viipaletta leipää.

8 tl rasiamargariinia.

4 viipaletta leikkelettä maun mukaan.
4 viipaletta juustoa.

0.5 punainen paprika.

Valmistusohje

Voitele leipäviipaleet margariinilla. Aseta leikkele.

ja juustoviipaleet 4 leivälle siten, että jokaiseen.

tulee 1 siivu leikkelettä ja 1 siivu juustoa. Suikaloi.
täytteeksi myös paprikasiivuja. Laita loput 4 Kansiksi.

Kääri yksittäiset leivät ensin leivinpaperiin ja sitten alumiinifolioon. Lämmitä nyytit hitaasti grillin tai nuotion lämmössä.


 








 
 
 
 



Kommentit

  1. Tuolla aamiaisella jaksaa kyllä pitkälle. Kiva nähdä että jaksat tehdä ruokaa vapaa-ajallakin. Ja vielä tehdä blogiakin. Hienoa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

jälki ruoat

jäädyke

kasvikset